STTK:n ja sen jäsenliittojen viime viikolla käynnistynyt kampanja avaa ammattiliittojen merkitystä ja kannustaa nuoria aikuisia järjestäytymään.
Vielä tämä viikko kampanjoidaan järjestäytymisen edistämiseksi. Kampanjan viestinä on Liittoudu!
Kohderyhmä ovat ammattiin valmistuvat ja työuran alkuvaiheessa olevat nuoret aikuiset, jotka suhtautuvat ammattiliittoihin myönteisesti. STTK:n selvitysten perusteella ammattiliiton jäsenyys kiinnostaa nuoria, mutta moni heistä kokee tietävänsä liitoista liian vähän liittyäkseen jäseneksi. Liittoudu!-kampanjalla halutaan lisätä ymmärrystä ammattiliittojen tekemästä työstä.
Kampanja kertoo ammattiliittojen ydintehtävistä ja siitä, mitä hyötyä jäsenyydestä on. Sen tavoitteena on herättää kiinnostus liittyä jäseneksi.
Kampanjan suunnittelussa ja toteutuksessa STTK:n yhteistyökumppanina toimii Viestintätoimisto Drum.