Metsäasiantuntijoiden puheenjohtajan mukaan ”naisten ei pidä muuttua, vaan metsäalan työkulttuurin”

Luonnonvarakeskuksen ja Helsingin yliopiston tuoreen yhteistutkimuksen tulokset julkistettiin eilen. Tutkimus osoittaa, että naisen asemassa miesvaltaisella metsäalalla yhä parannettavaa.

Laadullisessa tutkimuksessa haastateltiin viime syksynä kymmentä metsätalouden eri tehtävissä työskentelevää naista eri puolilta Suomea. Haastatteluissa selvisi, että metsäasiantuntijoita kuormittavat ajoittain huomattavan suuri työmäärä, työn kausittaiset ruuhkahuiput ja puutteet työvälineiden toimivuudessa. (Metsälehti 8.10.2026)

Haastatteluissa ilmeni, että naiset kohtaavat metsäalalla edelleen työssään epäasiallisuuksia sekä työyhteisön että asiakkaiden suunnalta: ”Kerrotaan vitsejä, käytetään harmillisen loukkaavia sanoja ja lauselmia. Ensimmäisessä haastattelussa kerrottiin, että sieltä tulee mitä vaan. Aika paljon on saunaehdotuksia, seurusteluehdotuksia, ulkonäön kommentointia. Kysytään, oletko tulossa raskaaksi. Aika vapaita sanomiset ovat”, Luken tutkija Marja Kallioniemi kertoi Metsälehden mukaan.

Borgmanin mukaan ”naisten ei pidä muuttua, vaan työkulttuurin”

METO – Metsäalan Asiantuntijat ry:n puheenjohtaja Stefan Borgmanilla oli tilaisuudessa kommenttipuheenvuoro. Hän esitti huolensa metsäalan työhyvinvoinnista ja työkulttuurista. Borgman peräänkuulutti, ettei työssä jaksamista voi sälyttää yksin yksilön vastuulle: vastuu työn oikeasta mitoituksesta, johtamisesta ja turvallisesta työympäristöstä kuuluu työnantajalle. Pysäyttävimpänä tutkimustuloksena Borgman piti havaintoa, että naiset kokivat tarvetta muuttua ja kasvattaa paksumpi nahka metsäalalla pärjätäkseen.

”Työntekijän ei pidä kovettaa itseään pärjätäkseen huonossa työkulttuurissa. Työkulttuurin pitää muuttua sellaiseksi, ettei työntekijän tarvitse kestää epäasiallista kohtelua. Tämä on mielestäni yksi tämän tutkimuksen tärkeimmistä viesteistä koko metsäalalle”, Borgman totesi.

”Työaikaan ja työmääriin liittyviin haasteisiin pystymme vaikuttamaan osaltaan työehtosopimuksin. Sieltä löytyvät lääkkeet näihin asioihin. Mutta turvallinen työyhteisö ja hyvä työkulttuuri eivät synny pelkästään sopimuksilla. Ne vaativat meiltä kaikilta tekoja. Työnantajilta, esihenkilöiltä, työyhteisöiltä, työntekijöiden edustajilta.”