METO – Metsäalan Asiantuntijat ry on tänä vuonna jo 131-vuotias järjestö. Järjestömme juuret ulottuvat vuoteen 1895, jolloin ensimmäiset Evon metsäkoulusta valmistuneet metsänvartijat kokoontuivat Hämeenlinnaan perustamaan omaa yhteistä järjestöään.
Siitä alkoi matka, joka on jatkunut yli vuosisadan ja jonka aikana metsänvartijoista, metsäteknikoista ja työnjohtajista on kasvanut laaja metsä- ja luonnonvara-alan asiantuntijajoukko. Nykyään Metossa on noin 5 000 jäsentä eri puolilla Suomea.
Vaikka maailma ympärillämme muuttuu vauhdilla, yksi asia on säilynyt samana: tarve pitää huolta metsäalan asiantuntijoiden osaamisesta, työehdoista, hyvinvoinnista ja arvostuksesta.
Järjestötoiminta ei kuitenkaan ole vain neuvottelupöytiä ja sopimuksia, se on myös verkostoitumista, yhteisöllisyyttä ja mahdollisuuksia tavata kollegoita rennommissa merkeissä – kuten Meto Jazz 2026 -tapahtumassa Porissa 18.7.
Metsäala ja jazz muistuttavat yllättävän paljon toisiaan. Molemmissa tarvitaan vahvaa osaamista, kykyä kuunnella muita ja toisinaan myös taitoa improvisoida tilanteen mukaan. Joskus työpäivä metsäalalla etenee täsmälleen suunnitelman mukaisesti – ja joskus se muistuttaa enemmän vapaata jazz-sooloa.
Meto Jazzin osallistujat saivat todistaa, että harmonikka taipuu taitavissa käsissä myös jazziin.
Meto Jazz tunnelmia taltioi Risto Mulari Meton facebookiin.



